VESIKOURUJEN PUHDISTUS
Ripeää ja ammattimaista huoltopalvelua katollesi!

Vesikourujen puhdistus Ulvila — puiden roskat tukkivat rännit ja me avaamme ne

Vesikourujen puhdistus, tai rännien puhdistus ihan kumpaa nimitystä haluaakin käyttää, tarkoittaa kaikenlaisen roskan poistamista sadevesijärjestelmässä. Roskaa päätyy vesikouruihin katolta ja myös suoraan ränneihin puista ja tuulen kuljettamana. Roskamassa voi edetä ränneistä tukkimaan myös alastuloputkia. Riippumatta siitä, missä kohdassa sadevesijärjestelmää roska on, se hidastaa ja lopulta jopa estää veden poispääsyn sille suunniteltua reittiä pitkin. Kun kaikki on kunnossa, vesi valuu katolta ränniin, rännistä syöksyputkeen ja maahan, jossa se päätyy joko sadevesisäiliöön tai salaojituksen piiriin eikä jää tulvimaan pihaan.

Palvelemme Ulvilassa ja Ulvilan seudulla Porista Huittisiin, unohtamatta pienempiäkään paikkoja, kuten Nakkilaa, Harjavaltaa, Kullaata tai Kokemäkeä siinä välillä. Palvelumme ovat käytettävissä niin taajamissa kuin harvemmin asutuilla seuduilla. Rännien puhdistus on Ulvilassa kuitenkin vain yksi osa tarjoamiamme palveluita. Meiltä saat myös muut huollot, tarkistukset, korjaukset sekä asennustyöt niin sadevesijärjestelmää kuin kattoakin ajatellen. Meillä on pitkä työkokemus monenlaisista töistä riippumatta mittakaavasta, rännien rutiinipuhdistuksesta koko sadevesijärjestelmän asentamiseen tai kattoremonttiin onnistuu. Kun saavumme töihin, siinä ohessa tutkimme katon ja sadevesijärjestelmän yleiskunnon päällisin puolin. Mikäli jotain huolto- tai korjaustarpeita ilmenee, niin jätämme niiden hoitamisesta tarjouksen.

Aina kun tarvitset rahoitusta sadevesijärjestelmän ja katon kunnossapitoon, verkkosivujemme kautta löytyvä yhteistyökumppanimme palvelee rahoitusasioissa. Kun teetät meillä kattoon ja sadevesijärjestelmään liittyviä töitä, voit hakea omassa veroilmoituksessasi kotitalousvähennystä.

Vesikourujen puhdistus on tärkein säännöllinen huoltotoimi katolla. Ota yhteyttä ja pyydä kattoammattilaisemme paikalle!

Rännien puhdistus Ulvilassa jokaiseen rakennukseen ja sadevesijärjestelmään

Rännien puhdistus Ulvilassa onnistuu helposti teettämällä työt meillä. Osa ihmisistä huoltaa itse sadevesijärjestelmäänsä joko rutiininomaisesti tai pakon edessä silloin, kun se on tukkeutunut ja aiheuttaa ongelmia. Meiltä saat kaikki tarvitsemasi palvelut sadevesijärjestelmän pitämiseksi kunnossa, ellet itse pysty tai halua hoitaa vaikkapa rännien puhdistuksia ja muita töitä. Teemme kaikkiin rakennuksiin niin kausihuoltoja kuin tarpeen mukaan tilattavia huoltokäyntejäkin.

Kausihuoltomme tarkoittaa keväisin ja syksyisin tehtävää katon ja sadevesijärjestelmän puhdistusta, joka ehkäisee ennalta mm. rännien tukkeutumista mutta myös materiaalien kulumista ja erilaisia vaurioita. Kausihuollot sijoittuvat ajankohtaan, jolloin katolla ei ole lunta mutta syksyllä parhaan hyödyn saa sen jälkeen, kun puut ovat jo tiputtaneet lehtensä. Myös vuosihuolto silloin kun kattoa huolletaan rutiininomaisesti kerran vuodessa, on hyvä teettää meillä syksyllä lähtien lähdön jälkeen. Tarpeen mukaan tehtävät huollot auttavat myös pitämään sadevesijärjestelmän toimintakuntoisena, mutta tällöin huolto tilataan vain silloin, kun rännit eivät niin sanotusti vedä kunnolla tai niissä näkyy roskakasoja jopa maasta käsin tarkasteltuna.

Ulvilassa ja Ulvilan seudulla huolehdimme rännien puhdistuksesta omakotitaloissa ja paritaloissa sekä muissa asuinrakennuksissa, kuten rivitaloissa sekä kerrostaloissa. Erilaiset korkeatkin kohteet onnistuvat meiltä vallan mainiosti, sillä käytössämme on niitä varten nosturiauto. Palvelemme tietysti myös kesämökkien ja huviloiden sadevesijärjestelmien parissa, unohtamatta muitakaan rakennuksia. Myös esim. autotalli, varasto sekä muut hyöty- tai elinkeinorakennukset lukeutuvat palveluidemme piiriin.

Tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus tarpeen mukaan

Tukkeutuneiden syöksyputkien avaus Ulvilassa onnistuu myös meidän avullamme. Syöksyputki eli alastuloputki on ränniä haastavampi huollettava, sillä pitkien umpinaisten putkien tutkiminen voi olla vaikeaa. Vaikka tukkeuman löytäisikin, sitä ei välttämättä saa kovin helpompi poistettua. Tietysti silloin kun roskaa on kertynyt syöksyputken ylä- tai alapäähän, voi tilanne olla ratkaistavissa helpommin kuin silloin, kun roskamassa päätyy johonkin putken puoliväliin. Syöksyihin päätyy roskaa ränneistä ja toisinaan tilanne kehittyy niin nopeasti, ettei hyväkään rännien puhdistus auta. Syksyllä yksi tuulinen ja sateinen päivä riittää, kun tuuli riipii muutenkin irtoamisvalmiit lehdet puista katolle ja ränneihin.

Meiltä saat Ulvilassa ja Ulvilan seudulla tukkeutuneiden syöksyputkien avauksen, tutkimme tilanteen ja poistamme roskat. Tarvittaessa tietysti sulatamme jäätkin. Jää on toinen hyvin yleinen syöksyputkia tukkiva elementti, tähänkään harvemmin löytyy kovin tehokkaita kotikonsteja, mutta meiltä löytyy ammattikäyttöön suunniteltu höyrysulatusvälineistö, jolla saamme vaikka kokonaan jäätä täynnä olevan syöksyn sulatettua sitä vahingoittamatta. Sama menetelmä käy myös rännien ja katon jään poistamiseen, se on materiaalia- ja ympäristöystävällinen mutta tehokas tapa hoitaa jääongelmat rakennuksen pinnoilta.

Sadevesijärjestelmän jääongelmiin voi toisinaan kaivata ns. lopullista ratkaisua, mikäli jäätä on vuodesta toiseen eikä mitään varsinaista, korjattavissa olevaa vikaa kuten katon lämpövuotoa löydy. Sulanapitokaapelit ratkaisevat asian käytännöllisellä tavalla. Meiltä saat sekä katon lämpövuotojen tutkimukset että korjaukset sekä sulanapitokaapeleiden asennukset pitkällä osaamisella.

Scroll to Top